Luvassa taas tuplaviikonloppu

28.11.2025

Lauantaina 29.11. päästään haastamaan toista kertaa lyhyen ajan sisään Kuortaneen valmennuskeskusta. Viimeksi pelattiin kaksi viikkoa sitten sunnuntaina Apialla, jolloin tulevaisuuden lupaukset onnistuivat raapimaan 0-3 voiton sinnikkäästi taistelleesta Isku-Veikoista. Tulevana lauantaina koskilaiset yrittävät tasata tilit ryöstämällä pisteet maajoukkuenuorten kotiluolasta.

Ammattimaisesti harjoitteleva Kuortane on päässyt viime kohtaamisen jälkeen keskittymään puhtaasti treenamiseen, sillä edellisviikonloppu oli heillä täysin vapaa. Vastassa on siis hyvin palautunut ja otteluun taktisesti valmistautunut joukkue. Veikot kuitenkin uskovat täysin kykyynsä kaataa hallitsevat mestarit. Viimeksi ratkaisevaksi tekijäksi osoittautui Kuortaneen hyvä torjunta-puolustus peli, jolla Veikkojen hyökkäystehot saatiin kuriin. Nyt matkaan kuitenkin lähtevät myös viime kohtaamisesta puuttunut sisäisen pistepörssin johtaja Ville Raita sekä pajavasarat Tuomas Sillanpää ja Tommi Lindström, joten parannusta siltä osin voi odottaa.

Sunnuntaina 30.11. palataan taas Apialle, kun vieraaksi saapuu Pälkäneen Luja-Lukko. Luvassa on Isku-Veikoille kauden kolmas Pirkanmaan derby.

PäLu on ehtinyt pelaamaan syksyllä seitsemän ottelua, saldonaan kolme voittoa ja neljä tappiota. Sarjataulukossa kolme puhdasta voittoa ja kolme viisieräistä häviötä, eli yhteensä 12 pistettä riittää seitsemänteen sijaan. Odotuksiin nähden tulos on jokseenkin vaisu.

Pälkäneläisryhmä uudistui kesällä suuresti, kun joukkueeseen liittyi peräti seitsemän uutta pelaajaa. Uusien vahvistusten myötä osa lentopallotietäjistä projisoikin Luja-Lukkoa jopa sarjan kärkinelikkoon. Merkittävimpinä lisäyksinä joukkueeseen voi pitää Olli Saarenmaata sekä Boris Fiykovia. Aikaisempina kausina PäLulta on puuttunut tehokas ja luotettava hakkuri, nyt niitä löytyy peräti kaksi.

Nyt kun jo entuudestaan laadukkaan yleispelaajaosaston lisäksi tehoja saadaan kakkospuoleltakin ja Isku-Veikoissakin takavuosina pelannut libero Arttu Hokkanen pitää kenttää puhtaana, on Pälkäneellä kasassa hyvin iskukykyinen joukkue.

Luvassa on varmasti tasainen ottelu josta ei tunnetta puutu. Tervetuloa sankoin joukoin Apialle kannustamaan kotijoukkuetta!

29.11. Kuortaneen Lentopallo-Areena 14:30

Kuortaneen valmennuskeskus - Isku-Veikot

30.11. Apian urheilutalo 16:00

Isku-Veikot - Pälkäneen Luja-Lukko

Liput otteluun 10€ ja alle 12-vuotiaat ilmaiseksi. Paikanpäällä myynnissä myös kausikortteja hintaan 55€.